*

Hillary Clintonin tukijat saivat lahjoitukselleen vastinetta

  • Hillary Clintonin kannattajat protestoivat - päivitys 21.1.2017
    Hillary Clintonin kannattajat protestoivat - päivitys 21.1.2017

USA:n presidentinvaalikampanjassa on viime aikoina tapahtunut  sellaisia käänteitä, että heikkopäisempää hirvittää. Liittovaltion laajuisissa gallupeissa Trump oli muutaman %-yksikön jäljessä, kunnes vanha nauha kaivettiin esiin, jossa Trump möläytti ne seksistiset itsekehunsa. Hillary lisäsi johtoaan.

No sitten astuu näyttämölle FBI:n johtaja Comey ilmoittaen jatkavansa H. Clintonin sähköpostisotkujen tutkintaa. Ja seurauksena Trump on ottanut kilpailijaansa kiinni.

Äänimäärissä laskien Trump saattaa jopa saavuttaa tai niukasti ohittaa Clintonin, kuten Al Gore voitti G.W. Bushin valtakunnallisissa äänissä. Mutta on muistettava, että Amerikoissa on valitsijamiesvaalit. Vieläpä siten, että "winner takes all" eli osavaltiossa eniten ääniä saanut, saa sen osavaltion kaikki valitsijamiehet. 

Ottaen huomioon Demokraattien ylivertaisen puolueapparaatin, Clinton voittaa ns. vaa'ankieliosavaltiot, ja näin ollen saa enemmistön valitsijamiehistä.

Mutta virkaanastujaiset ovat vasta 2 kk. vaalien jälkeen, ja FBI tuo esiin uutta materiaalia kaiken aikaa. Hillarya tuskin saadaan linnaan, mutta paine kasvaa suuremmaksi päivä päivältä. Hän tekee lopulta oikeuslaitoksen kanssa diilin, eikä saa syytettä, mutta joutuu vastineeksi luopumaan presidenttiydestä jo ennen virkaanastujaisia. Joten tammikuussa virkaan nimitetään varapresidenttiehdokas, senaattori Tim Kaine. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Melko rohkea arvaus.

En usko, että sähköposteista edelleenkään löytyy mittään sellaista, joka voitaisiin tulkita rikokseksi tai rikkeeksi. Jos valittu presidenttti ei saisi astua virkaansa, se edellyttäisi kyllä aika raskasta näyttöä.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

En usko, että sähköposteista edelleenkään löytyy mittään sellaista, joka voitaisiin tulkita rikokseksi tai rikkeeksi.

1. Wikileaks julkaisee nyt lisää Clintonin sähköposteja vielä ennen vaalipäivää.
2. Kaksi Clintoniin avustajaa on tuhonnut läppärinsä, kun kuulivat, että joutuvat FBI:n tutkintaan. Heitä voi odottaa syyte oikeuden estämisestä, ja samalla tutkitaan, toimivatko he Hillaryn käskystä?

Sähköpostijupakka saattaa olla paljon melua tyhjästä. Mutta, jos tutkinta jatkuu tammikuulle, merkitsee se sitä, että Clinton presidenttinä olisi toimintakyvytön.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Mikä on Wikileaksin Julian Assangen motivaatio tässä taistelussa. Julkaisemalla Clintonin sähköposteja, hän kyllä tekee parhaansa tuhotaakseen tämän presidenttitien. Silti hän toteaa, että Trumpin ei anneta voittaa.
Ketkä estävät sen?

Käyttäjän MiikaKautto kuva
Miika Kautto

FBI tullaan mylläämään vaalien jälkeen, se on valistunut arvaus. Ei tarvitse arvata että vielä pari yllätystä ennen vaalipäivää tulee tapahtumaan. Vaaleissa odotettiin historian likaisia, mutta kun vaalien aikana ajateltu että alin rima on alitettu, on löydetty vielä matalempi rima. En usko että Kaine pääsee maistamaan oval officea, tämä vaatisi vielä suurenman skandaalin kuin mitä nyt on nähty. Nykyinen sähköposti skandaali eiedes koske suoraan Clintonia, vaan hänen avustajansa ex-miestä.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Nykyinen sähköposti skandaali ei edes koske suoraan Clintonia, vaan hänen avustajansa ex-miestä.

Avustajan miehen (he eivät ole vielä eronneet) skandaali avasi tapauksen uudestaan. Clintonin virka-asioissa lähettämää viestintää, löytyi aviomiehen tietokoneelta. Rouva oli sillä lukenut Hillaryn viestejä, ja aviomies lähettänyt elimensä kuvia alaikäiselle tytölle.
Skandaali on valmis!

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Nappasin tähän Eeron tätä asiaa sivuavan kommentin toisesta US-blogista:

Paljon vielä tapahtuu ennen vaaleja...

Missä on Huma (yllä mainittu Clintonin muslimiavustaja), hänen kytkökset muslimijärjestöihin, Weinerin "life insurance" -paketti ja kaikenlaista jännää. Kenraalit "tekee itsemurhia" ja huomiselle ja tiistaille luvattuja julkaisuja ei ole vielä edes tullut.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

USA:sta puhuttaessa on myös muistettava maan väkivaltainen poliittinen menneisyys.

Korkeimmatkaan vaikuttajat eivät ole turvassa salamurhaajan luodilta.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Pekka, kommenttisi on hieman arveluttava, mutta ei sitä voi toimitukselle asiattomanakaan ilmoittaa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Realismi ei ole arveluttavaa, vaikeneminen kylläkin.

Pelkästään meidän aikanamme on yksi USA:n presidentti salamurhattu ( John F. Kennedy) ja toinen haavoittunut vaikeasti ( Ronald Reagan).

Puolueensa presidenttiehdokkuuden juuri voittamassa ollut Robert Kennedy murhattiin. Joukko kansalaisoikeustaistelijoita ( tunnetuin heistä Martin Luther King ) murhattiin. Ja paljon muita poliittisia ja ammattiyhdistysvaikuttajia on viime vuosikymmeninä kuollut USA:ssa salamurhaajien luoteihin.

Ainoastaan äärimmäisen huipputehokkaat turvatoimet suojelevat kahtiajakautuneen amerikkalaisen kansakunnan ehdokkaita, Clintonia ja Trumpia, yleisömassojen keskellä.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #9

Pekka, perustelusi ovat kyllä realistisia ja hyväksyttäviä.

Kertovat myös sen, että varapresidentin asema USAssa on tärkeä, vaikka siihen valitaan usein puoluekaadereista se hajuttomin ja harmain.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #9

Eläköön vapaa aseenkanto-oikeus!
(Ja varmuuden vuoksi yksinkertaisimmillekin: TÄMÄ ON SARKASMIA.)

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

"Trump vai Clinton"

Ei ole vaikeaa, on liki itsestäänselvyys, että Trump saa enemmän ääniä ja voittaa.

Hillarylle on veikkailtu julkisesti jopa 20v tuomiota.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Trumpin voiton voi estää viime hetkellä taistoon lähtenyt Utahin Evan McMullin.
Vaikka hänellä ei ole mitään sarkaa Valkoiseen Taloon, hän voi kääntää Trumpille etukäteen lasketun Utahin Clintonille. Ja ne ratkaisevat valitsijamiehet.

Evan McMullin on entinen Lähi-idässä toiminut CIA:n agentti, joka sanoo olleensa puolustamassa isänmaataan silloin, kun Trump puristeli p*lluja.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

"liki itsestäänselvyys" "on veikkailtu"

Ehkäpä tietolähteesi eivät ole objektiivisimmasta päästä.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Viestisi oli Timolle.
Olen samaa mieltä; ei Hillarya nyt pysäytä mikään, ellei jotain aivan järisyttävää tapahdu parin päivän sisällä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Taitaa päästä molemmat linnaan.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Blogitekstin viimeinen kappale tuo mieleeni tietyntyyppiset urheiluennusteet, vaikkapa:

"Ensi keväänä jääkiekon MM-kisojen loppuottelussa kohtaavat Suomi ja Ruotsi, ja ratkaisumaalin Leijonille ampuu jatkoerän toisella minuutilla Sami Vatasen loistavasta syötöstä Juhamatti Aaltonen.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Tuomo, jaksoit lukea blogitekstin loppuun asti. Kiitos!

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Eipä kestä! Minusta on jotenkin herttaista, että Suomessakin USA:n presidenttiehdokkailla on "kannattajia", mutta urheilusta jatkaakseni onhan meillä porukkaa FC Barcelonan ja Juventuksenkin kannustusjoukoissa, vaikka Urheiluruudun ääressä hihkutut hurraa-huudot eivät Välimerelle kantaudukaan.

Ensi keskiviikkona heräämme jännittävään aamuun, eivätkä kaikki välttämättä malta edes tiistaina nukahtaa.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #17

Koen olevani enemmänkin tarkkailija kuin "kannattaja".
USA:ssa toista vuosikymmentä asuneena, sen politiikka tietenkin erityisesti kiinnostaa vieläkin. Kyllähän nämä vaalit tavalla tai toisella koskettavat maailmanlaajuisesti.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #18

Minä heittelen tikkaa Trumpin kasvokuvaan, kun en muutakaan kannatusmenetelmää (Clintonin hyväksi) ole keksinyt. Jos Hillary voittaa, onnittelen itseäni, mutta jos Valkoiseen Taloon marssii Donald Duck, on tikkamagiani selvästikin ollut liian heikkoa.

Asiassa eteenpäin: vaikka Trump istuisi valtionpäämiehenä maksimivuodet, jatkaa Putin Kremlissä vielä USA:n seuraavankin presidenttivaihdoksen jälkeen. Niin vakaa on venäläinen yhteiskunta!

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Uskon, että blogisti voi olla hyvinkin oikeassa. Toinen vaihtoehto on Hillaryn sairastuminen, jolloin lopputulos on sama.

Henry

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Uusi presidentti on vannonut virkavalansa.
Samaan aikaan Hillary Clintonin kannattajat protestoivat Washingtonin kaduilla.
Rikki menivät Bank of American ja Starbucksin valtavat näyteikkunat.

Vähänpä he tiesivät: Bank of America oli lahjoittanut ½ milj. taalaa ja Starbucks n. 100.000 Clintonin vaalirahastoon. Saivat nyt rahoilleen vastinetta.

Kuva tapauksesta on liitetty varsinaiseen blogiin yllä, kun en tunne tapaa liittää niitä kommenttiin.

Toimituksen poiminnat